Joskus yhden näppäimen painaminen tuntuu hurjalta.
Kun kirja tulee valmiiksi, tarkoitan kokonaan valmiiksi, taitto on tarkistettu ja siinä se on, sähköpostissa valmiina lähtemään maailmalle, tuijotan enteriä kuin liekehtivää vihollista.
Kuinka monta virhettä minulta jäi huomaamatta?
Painan enteriä ja lähetän kirjan matkaan. Kirjoitan Facebookiin voitonriemuisen päivityksen, käyn saunassa ja parvekkeella ihastelemassa mieheni lakkaamaa olohuoneenpöytää.
Onko se sittenkään valmis/ ihan tarpeeksi monta kertaa hinkattu/ mihin kolme vuotta meni?
Käy ilmi, että enter onkin panic button. Se on sellainen, vaikka tasan tarkkaan tiedän lähettäneeni matkaan valmiin kirjan. Juuri niin valmiin, kuin voin. Itse asiassa, tarkkaan ottaen, kun luin sen tänään, alkoi tuntua, että tämähän on hiton hyvä kirja.
Niinhän sä luulet!
Menen nukkumaan ihan kohta.
Luuletsä nukkuvas, hähhähhää?

No okei, nyt jännittää vähän. Aina, joka kerta jännittää saada kirja valmiiksi. Jos olisin useamman kirjan vuodessa julkaiseva kirjailija, olisin elokuuhun mennessä jo sairaalassa verenpainelääkityksellä. Tai jollain muulla lääkityksellä.
Onneksi en ole ihan niin nopea, joten kirjajännitystä ja siitä johtuvaa luopumisen haikeutta podetaan vain parin vuoden välein.