Uncategorized

Ei se aina niin helppoa ole, mutta joskus se on

Päivätyö ottaa selvästi veronsa. Kun oli vapaa kirjailija, saattoi kirjoittaa milloin mieli ja pitää yllä täysin järjetöntä kirjoittamisen tahtia. Kun Lintutarha-romaani julkaistiin elokuussa 2017, pidin selvänä, että tahti jatkuu samantyyppisenä jatkossakin. Kävikin toisin, eteen tuli omantuntuinen työpaikka ja yhtäkkiä iltaisin olikin kovin väsynyt.
Kirjoitin syksyllä 2017 kaksi käsikirjoituksen alkua, jotka eivät kumpikaan jaksaneet sivua sata pidemmälle. Uskon työstämiseen, mutta en tekohengityksen antamiseen niin varhaisessa vaiheessa käsikirjoitusta, joten jätin kummankin tarinanaihion sikseen. Keväästä 2018 kirjoitin käsikirjoitusta, jonka tarina tuntui hyvältä, mutta jonka aikatasoja en saanut toimimaan yrityksestä huolimatta. Lisäksi keväällä 2019 julkaistiin ainakin synopsiksen perusteella eräs aika lailla samantyyppinen kirja, jonka yksityiskohdat liippasivat vähän liian läheltä omaani outoudessaan.
Nyt keväällä 2019 tajusin olevani todella uupunut, enkä vähiten siksi, että en kirjoita. Asia vaivaa vaikka sitä ei ajattele. Kirjoitin muutaman asiaa koskevan postauksen Facebookiin ja mietin, olenko kirjailijan sijaan (L)opettaja ja toimittaja.
Kesäloman alkaessa ystäväni oli tulossa meille yökylään viimeisellä työviikolla. Minun oli tarkoitus hakea hänet asemalta kymmeneltä illalla, joten päätin ottaa iltapäivällä pienet torkut. Menin sänkyyn ja suljin silmäni.
Pam. Siinä se oli. Suoraan luomieni takana oli käsikirjoituksen siemen. Käsikirjoituksen, jota en ennen sitä hetkeä tiennyt alkavani kirjoittaa. Nimeä, päähenkilöitä, teemaa myöten. Tapahtumat tulivat voimakkaina kuvina. Samalla tavoin sai alkunsa Lintutarha-romaani. En ollut kahteen vuoteen innostunut käsikirjoituksesta ja kirjoittamisesta samalla tavalla.

En usko inspiraatioon. Uskon työstämiseen, perspiraatioon ja omistautumiseen.

Mutta ilmeisesti käsikirjoitukselle ei ollut löytynyt tilaa muutoin niin mukavassa arjessani. Ei edes sen vertaa, että idea, josta kunnolla innostuisin, olisi päässyt syntymään.
Nyt on kesäloma. Nyt kirjoitan. Ja kaikista oudointa on se, että nautin siitä taas. Tämä käsikirjoitus on syksyllä valmis, ja sitten katsotaan, mihin rahkeet riittävät.