Kirjoitan tätä väsyneenä, rikkinäisin jaloin – ja onnellisena. Olen toissapäivänä palannut kotiin neljän päivän matkalta Kööpenhaminasta. Kaupunki on lämmin ja kevät on pidemmällä kuin Suomessa, joskin kööpenhaminalaisten riesana ovat kuulemma melko märät talvet. Keväinen Kööpenhamina vie sydämen ja on juuri sopivan kokoinen kaupunki tutkailtavaksi useammallekin päivälle. Ihmiset ovat ystävällisiä ja tuntemattomallekin hymyillään metrossa ja kadulla. Juuri ystävällisyys ja rentous välittyykin kaupungista päällimmäisenä. Rento ote näkyy pukeutumisessa, kävelyvauhdissa (jäämme useammin kuin kerran jumiin rennosti etenevän paikallisen taakse), baaritiskin takana laulavissa työntekijöissä ja hymyssä, joka ilmestyy kasvoille luontevasti toisia ihmisiä kohdatessa. Emme neljän päivän aikana juuri kohtaa tylyjä tai edes vakavia ihmisiä. Asiaan saattaa vaikuttaa vappu ja lämpenevä sää. Kaupunki täyttyy pyöristä ja kesätakeista. Pyöräily onkin mahtava tapa liikkua kaupungissa ja se on liikennesuunnittelussa otettu hyvin huomioon. Samaa ei välttämättä voi sanoa kävelystä, sillä joka paikassa on paljon vanhoja mukulakivikatuja ja reissaajan suurilla askelmäärillä se alkaa pidemmän päälle tuntua. Minulla olikin jo toisena reissupäivänä jalassa valtava pikkuvarpaan kokoinen rakko. Kööpenhaminan metro on selkeä. Sitä on kokeiltuaan helppo käyttää. Onnistuneen lennon, josta minäkin lentopelkoinen selviän yllättävän hyvin sen kestäessä alle puolitoista tuntia, jälkeen onnistumme kuitenkin matkakumppanini Minnan kanssa järjestämään itsemme lentoasemalla junaan metron sijaan. Olemme siis olleet maassa alle puoli tuntia, kun jo matkustamme jäniksinä junassa ilman lippua. Muutaman aseman jälkeen olemme ”jossain”, mistä pääsemme kuitenkin melko näppärästi parilla metrolla hotellille päin. Asema nimittäin sijaitsee samassa paikkaa juna-aseman kanssa. Metrolla kulkemisessa on vain se ongelma, etten oikein vieläkään hahmota, missä järjestyksessä kaupunginosat ovat, koska paikkaa vaihdettiin aina maan alla metrossa istuen. Hotellille kävely matkalaukun kanssa on kamalaa. Haaveilen jo heti aluksi matkalaukusta, jonka päällä voi ajaa. Minna kieltäytyy matkustamasta kanssani, jos hankin sellaisen. Hän muistuttaa minua, että minulla on kerran hankittu ajokielto Puuhamaan ajolaitteisiin ja että olisin lentokentällä matkalaukulla ajellessani melkoinen riski. Hotellihuoneemme numero on 007. Numerosarja naurattaa meitä joka kerta, kun menemme hotellihuoneeseen. Myös hotellihuone saa meidät nauramaan, koska se on nimensä mukaisesti lähinnä Tukholman risteilyltä tutun oloinen hytti kapeaa ja korkealla sijaitsevaa metallista yläpetiä ja tikkaita myöten. Hotellihuoneen vessasta valuvat vedet huoneen lattialle aina suihkua käyttäessä. Huoneen rajoitukset ovat olleet meille etukäteen tiedossa, ja koska aikomus ei ole viettää aikaa hotellihuoneessa muuten kuin nukkuen, valinta on tehty tietoisesti. Budjettimatkalaisen lompakolle se sopii hyvin ja me tunnemme toisemme niin hyvin, ettei toistemme väistely vaatekomeron kokoisessa huoneessa juuri tuota vaivaa. Saavumme torstai-iltana ja saatuamme laukut huoneeseen lähdemme tutkailemaan lähiympäristöä. Läheltä hotellihuonetta löytyy ei-tanskalaisperäisen ravintoloitsijan pizzeria, josta saa aitoa italialaista pizzaa. Pizzerian pizza maistuu myös gluteenittomana ja matkakumppanini kehuu, ettei ole juuri koskaan saanut niin hyvin tehtyä pizzapohjaa. Tanska lunastaakin heti odotukset leivontamaana. Torstai-iltana emme jaksa oikein mitään muuta kuin kävellä hotellihuoneen lähistöllä. Kävelemme läheisen lätäkön rannassa ja ihastumme siihen, kuinka mukavaa on, kun kaupungissa näkee paljon vettä ja puistoja. Kööpenhamina on vehreä kaupunki. Puistossa puhun koirille ja ihastelen joutsenia. Ensimmäinen ilta päättyy palaamiseen hotellille ja nopeaan nukahtamiseen. Vaikka emme ole tehneet ihan hirveää lenkkiä, askelia tältäkin päivältä kertyy reilusti. Kaksi vuotta siirtynyttä matkaa oli ehditty odottaa Olemme tehneet tälle nimenomaiselle matkalle lähtöä jo kaksi vuotta. Matkan varsinainen kohde on Kööpenhaminassa Royal Arena ja siellä perjantaina 29.4.2022 järjestettävä A-han konsertti. Konserttia on siirretty kaksi vuotta koronan takia eteenpäin, joten kyseessä on Hunting High and Low Live 2020 -kiertueen toinen keikka. Roayl Arenalle pääsee helposti metrolla, niin kuin kaikkialle muuallekin. Ennen keikkaa päätämme käydä vilkaisemassa maailman toiseksi vanhinta toiminnassa olevaa huvipuistoa Tivolia. Kävelemme sinne hotellimme vieressä olevan vesialueen vastakkaista reunaa pitkin ja pysähdymme jälleen katselemaan joutsenia. Ne ovat rohkeita ja tulevat lähelle ihmistä. Matka hotellilta on Tivolille kävelemisen arvoinen, sillä alueella riittää katseltavaa, vaikka ei menisikään huvilaitteiden kyytiin. Otamme paljon valokuvia, kävelemme ja juttelemme. Käymme myös Lego-kaupassa katselemassa ympärillemme, sillä onhan Tanska Lego-palikoiden synnyinmaa. Tivoli-reissun päätteeksi päädymme Wagamama-ravintolaan, jossa kerrankin käy niin, että minulle on tarjolla vähemmän vaihtoehtoja kuin matkakumppanilleni. Inkivääriallergian kanssa ei siis tähän ravintolaan kannata mennä, koska vaihtoehtoja on tarjolla vain yksi. Minnan annos sen sijaan näyttää ja kuulemma maistuukin upealta. Syön omani hyvällä ruokahalulla, vaikka se ei ole se, jonka olisin alun perin halunnut. Kävelemme takaisin hotellille virkistäytymään ennen keikkaa. Olen jo koko alkumatkan ajan ihastellut tanskalaisten rentoa pukeutumista: väljää, käytännöllistä ja tyylikästä. Päädyn itsekin mukaviin kenkiin ja vaihtamaan piilolinssit silmälaseihin, sillä haluan nauttia keikasta mahdollisimman mukavasti. Poikkeamme uudelleen lähipitseriassa syömässä ennen keikkaa. Ravintoloitsija muistaa meidät ja kiittää meitä siitä, että tulimme takaisin. Tähän käyntiin liittyy yksi reissun mielenkiintoisimmista ja kauheimmista vessakokemuksista. Ruokailun jälkeen lähden etsimään vessaa. Minut ohjataan koko rakennuksen läpi, portaikon ohi ja takaovesta takapihalle. Juuri, kun kuvittelen, kuinka minut kolkataan jollekin satunnaiselle takapihalle Tanskassa, minut ohjataan kohteliaasti viereisestä ovesta sisään. Vessaan mennään pihalta, ettekä halua kuulla siitä enempää. Metrossa on täyttä, sillä muutkin ovat menossa keikalle. Royal Arena on vuonna 2017 valmistunut monitoimihalli Ørestadin kaupunginosassa. Halli vetää konserteissa noin 16 000 ihmistä. Minulla ei ole aavistustakaan, kuinka paljon ihmisiä keikalla oli, mutta halli on täynnä piippuhyllyjä myöten. Keikka ihmisen etäisyydeltä Kööpenhaminassa korona ei juurikaan näy. Esimerkiksi keikalla tai ylipäätään […]
matka
Krakova 10.-17.7. 2019
Tämän kesän kesälomareissulle lähdettiin Krakovaan, Puolaan. Olen aina ollut sitä mieltä, että Auschwitz on välttämättömyys, joka jokaisen tulisi nähdä, joten matkakohde valittiin muuten sen läheisyyden vuoksi. Korostan, ettei Auschwitz ole turistinähtävyys eikä -kohde. Se on velka, joka jokaisella ihmisellä on muulle ihmiskunnalle siihen asti, kun siellä on käynyt. En aio purkaa tässä todennäköisesti muutoinkin pitkässä postauksessa koko matkaa. Olin Puolassa myös aineistonkeruumatkalla ja aion sen sellaisena pitää. Raapaisen nyt kuitenkin hiukan pintaa edes. Krakovassa on toki tutustuttava vanhaan kaupunkiin, kun siellä on. Mekin tutustuimme ”pakollisiin” eli valtavaan toriin ja sillä sijaitseviin kauppahalliin ja Marian kirkkoon. Parasta sillä alueella on kuitenkin terassilla istuminen ja vaikka alueella on turistihinnat, nekään eivät päätä huimaa. Puola on euroalueen matkailijalle edullinen maa ja esimerkiksi ruokaravintolassa on vaikea tuhlata edes yrittämällä paria kymppiä enempää kahdelta hengeltä edes siellä sikakalliiilla turistialueella. Me yritimme kuitenkin raapaista edes hiukan pintaa syvemmältä, joten kävimme myös syömässä paikallisten suosimissa ravintoloissa ja käytimme paikallista kauppaa. Ydinkeskustan turistialueella kaikki puhuvat englantia, sen ulkopuolella juurikaan ei. Reissun kiinnostavimmat tapahtumat tulivatkin näillä alueilla ja hotellihuoneessa nauratti, kun amerikkalaisen elokuvan päälle oli lisätty monotoninen selostus, jossa miespuolinen lektor kertoi sekä mies- että naispuolisten henkilöiden puheet. Eksoottista tekstityksiin tottuneen suomalaisen makuun. Kulttuurierot näkyivät myös asiakaspalvelussa: siinä, missä turistialueella kaikki on ”of course” – vastaus, johon viikon aikana sai tottua ja jota en ole ainakaan samassa mitassa kuullut missään muualla-, puolalaisten omassa marketissa vaihtorahat ja kuitin sai tylysti pöydälle samalla, kun myyjä jo viipotti pois mitään sanomatta. Koska perheessä on teini-ikäisiä ja nuoria aikuisia, oli tuliaisten tarpeessa vähän pakko tutustua paikallisiin kauppakeskuksiin. Vaikka Krakova ei varmaan ensisijaisesti ole se paikka, johon mennään ostokset mielessä, tarjolla on mm. valtava ostoskeskus, jonka kiertämiseen tarvitsisi potkulaudan vähintään, jos sellainen olisi sallittua sen pitkillä käytävillä, ja isohko Outlet myös. Toki kävimme kiertelemässä myös keskustakuvaa hallitsevan linnan ympäristössä, mutta en halunnut sisään. Turistikohteet alkoivat jo riittää ja kun matkaseuralaiseni meni katsomaan linnan pihaa, minä otin mieluummin thaihierojan avuksi totaalisen jumahtaneeseen selkääni. Sekin oli minulle ensimmäinen kerta ja täsmällisesti tunnissa hoidettiin paitsi selkä, myös kaikki muu varpaita, polvia ja sormia myöten. Pakko sanoa, että en juurikaan välitä eläintarhoista. Luulen, että niillä on kuitenkin jonkun verran tarvetta lisääntymisohjelmineen ja harvinaisiksi käyneiden eläinten suojelussa. Siksi halusin käydä vilkaisemassa, millainen on isompi eläintarha maailmalla. Kovasti toivoin, että tilat olisivat upeat ja eläimillä hyvä olla. Krakovan eläintarhassa pääsee kuitenkin katsomaan eläimiä aivan liian läheltä. Se johtuu siitä, että monen lajin alue tuntuu liian pieneltä. Varsinkin apinoita tuli siellä kovasti sääli. Eläintarhan jälkeen kiersimme Kazimiersin eli vanhan juutalaiskaupunginosan. Siitä on tullut varsin cool paikka ja toki siihen kannattaa historiakin mielessään tutustua. Samalla reissulla käytiin gheton jäänteitä ja holokaustin uhrien tuolimuistomerkkiä katsomassa. Kun samana päivänä vilkaistiin myös Oskar Schindlerin tehdasta, joka on tuttu Spielbergin elokuvasta monelle, tuli varmasti sinä päivänä kilometrit täyteen. Yhtenä päivänä kävelimme myös 800 vuotta vanhalle edelleen käytössä olevalle torille Stary Kleparzille ja juutalaisten hautausmaalle, joka on vaikuttava paikka. Se toimi sodan aikana saksalaisten harjoitusampumaratana ja on paikka paikoin täysin kulkukelvoton. Hautakiviä on ammuttu rikki ja sateisena päivänä hautausmaalla oli varsin lohduton fiilis. Sekä minun että matkaseuralaiseni kuvaan tallentui ihmishahmo, jota siinä ei kuvaa zoomatessa kuitenkaan ole. Olen täysin skeptikko, mutta aika kylmäävältä kuvien katsominen silti tuntui. Krakova on monien erilaisten lomien paikka. Jos haluaa pysytellä turistialueilla, näkemistä ja kokemista riittää. Se on luultavasti kaunein koskaan näkemäni kaupunki. Se on myös ristiriitainen paikka, sillä kauniiden ja vanhojen rakennusten välissä on näkyvissä paljon neuvostoaikaista karkeaa. Krakova on myös ruma kaupunki, jos osaa katsoa- ja minähän katsoin, suorastaan ahmin sitä kameran linssin kautta. Krakova on kiinnostavien kontrastien kaupunki. Kävimme parina iltana kuuntelemassa livemusiikkia kaupungilla. Sitä ainakin kesäaikana riittää ja esimerkiksi livejazzia kannattaakin Krakovassa katsastella. Osa ottamistani kuvista on häpeämättömiä salakuvia, sillä rumien rakennusten lisäksi tunnen vetoa ihmisten kuvaamiseen enemmän kuin niiden kirkkojen sinänsä. Jos kuitenkin haluaa kuvata kirkkoja, niitä on uskonnollisessa Krakovassa varmaan liki pari sataa. Juttelin torin laidalla yhtenä päivänä erään tarjoilijan kanssa. Keskusaukiolla oli menossa vanhoillisuskovaisten ylistystilaisuus, jonka tarkoitus ei jäänyt kielitaidottomaltakaan epäselväksi. Kuvaavaa oli se, että vanhan maailmanjärjestyksen palauttamiseen tarkoitetun propagandatilaisuuden etujoukoissa yleisössä tanssi 80-luvun Michael Jacksoniksi pukeutunut mies punaisessa nahkapuvussaan. I rest my case. Auschwitz ei ole turistikohde Auschwitz, sekä Auschwitz I että Auschwitz II eli Birkenaun leiri tarvitsisivat omat postauksensa. Toisaalta ne ovat kokemus, jota kirjailijankaan puutteellisilla taidoilla ei voi välittää. Jokaisen pitäisi kokea ne itse, ehkä jopa useampaan kertaan. Me emme ehtineet edes käydä jokaikisessä näyttelyssä. Oudolla tavalla kaikista vaikein katsottava oli (kaasukammion valtavan itkureaktion ja huoneen, jossa oli tonnikaupalla hiuksia, lisäksi) vitriini, jossa oli tuhansittain emaliastioita. Leirille päätyneet ihmiset ajattelivat elävänsä siellä edes jotenkin normaalia elämää ja mm. laittavansa siellä ruokaa. Se vetää hiljaiseksi. Jotenkin lohdulliselta tuntui, kun tuntematon nainen huomasi Birkenaussa auki repeytyneen kantapääni ja tarjosi wc:ssä laastaria. Se kosketti, kun koko ihminen oli näkemänsä perusteella avohaavaa. Minä olin. En voi käsittää näkemääni vieläkään. Auschwitziin ei voi mennä katsomaan turistikohdetta, […]