Tämän kesän kesälomareissulle lähdettiin Krakovaan, Puolaan. Olen aina ollut sitä mieltä, että Auschwitz on välttämättömyys, joka jokaisen tulisi nähdä, joten matkakohde valittiin muuten sen läheisyyden vuoksi. Korostan, ettei Auschwitz ole turistinähtävyys eikä -kohde.  Se on velka, joka jokaisella ihmisellä on muulle ihmiskunnalle siihen asti, kun siellä on käynyt.
En aio purkaa tässä todennäköisesti muutoinkin pitkässä postauksessa koko matkaa. Olin Puolassa myös aineistonkeruumatkalla ja aion sen sellaisena pitää. Raapaisen nyt kuitenkin hiukan pintaa edes.

 

 

Krakovassa on toki tutustuttava vanhaan kaupunkiin, kun siellä on. Mekin tutustuimme ”pakollisiin” eli valtavaan toriin ja sillä sijaitseviin kauppahalliin ja Marian kirkkoon. Parasta sillä alueella on kuitenkin terassilla istuminen ja vaikka alueella on turistihinnat, nekään eivät päätä huimaa. Puola on euroalueen matkailijalle edullinen maa ja esimerkiksi ruokaravintolassa on vaikea tuhlata edes yrittämällä paria kymppiä enempää kahdelta hengeltä edes siellä sikakalliiilla turistialueella. Me yritimme kuitenkin raapaista edes hiukan pintaa syvemmältä, joten kävimme myös syömässä paikallisten suosimissa ravintoloissa ja käytimme paikallista kauppaa. Ydinkeskustan turistialueella kaikki puhuvat englantia, sen ulkopuolella juurikaan ei.  Reissun kiinnostavimmat tapahtumat tulivatkin näillä alueilla ja hotellihuoneessa nauratti, kun amerikkalaisen elokuvan päälle oli lisätty monotoninen selostus, jossa miespuolinen lektor kertoi sekä mies- että naispuolisten henkilöiden puheet. Eksoottista tekstityksiin tottuneen suomalaisen makuun. Kulttuurierot näkyivät myös asiakaspalvelussa: siinä, missä turistialueella kaikki on ”of course” – vastaus, johon viikon aikana sai tottua ja jota en ole ainakaan samassa mitassa kuullut missään muualla-, puolalaisten omassa marketissa vaihtorahat ja kuitin sai tylysti pöydälle samalla, kun myyjä jo viipotti pois mitään sanomatta.

 

 

Koska perheessä on teini-ikäisiä ja nuoria aikuisia, oli tuliaisten tarpeessa vähän pakko tutustua paikallisiin kauppakeskuksiin. Vaikka Krakova ei varmaan ensisijaisesti ole se paikka, johon mennään ostokset mielessä, tarjolla on mm. valtava ostoskeskus, jonka kiertämiseen tarvitsisi potkulaudan vähintään, jos sellainen olisi sallittua sen pitkillä käytävillä, ja isohko Outlet myös.
Toki kävimme kiertelemässä myös keskustakuvaa hallitsevan linnan ympäristössä, mutta en halunnut sisään. Turistikohteet alkoivat jo riittää ja kun matkaseuralaiseni meni katsomaan linnan pihaa, minä otin mieluummin thaihierojan avuksi totaalisen jumahtaneeseen selkääni. Sekin oli minulle ensimmäinen kerta ja täsmällisesti tunnissa hoidettiin paitsi selkä, myös kaikki muu varpaita, polvia ja sormia myöten.

 

 

Pakko sanoa, että en juurikaan välitä eläintarhoista. Luulen, että niillä on kuitenkin jonkun verran tarvetta lisääntymisohjelmineen ja harvinaisiksi käyneiden eläinten suojelussa. Siksi halusin käydä vilkaisemassa, millainen on isompi eläintarha maailmalla.  Kovasti toivoin, että tilat olisivat upeat ja eläimillä hyvä olla. Krakovan eläintarhassa pääsee kuitenkin katsomaan eläimiä aivan liian läheltä. Se johtuu siitä, että monen lajin alue tuntuu liian pieneltä. Varsinkin apinoita tuli siellä kovasti sääli.
Eläintarhan jälkeen kiersimme Kazimiersin eli vanhan juutalaiskaupunginosan. Siitä on tullut varsin cool paikka ja toki siihen kannattaa historiakin mielessään tutustua. Samalla reissulla käytiin gheton jäänteitä ja holokaustin uhrien tuolimuistomerkkiä katsomassa. Kun samana päivänä vilkaistiin myös Oskar Schindlerin tehdasta, joka on tuttu Spielbergin elokuvasta monelle, tuli varmasti sinä päivänä kilometrit täyteen.

 

 

 

 

Yhtenä päivänä kävelimme myös 800 vuotta vanhalle edelleen käytössä olevalle torille Stary Kleparzille ja juutalaisten hautausmaalle, joka on vaikuttava paikka. Se toimi sodan aikana saksalaisten harjoitusampumaratana ja on paikka paikoin täysin kulkukelvoton. Hautakiviä on ammuttu rikki ja sateisena päivänä hautausmaalla oli varsin lohduton fiilis. Sekä  minun että matkaseuralaiseni kuvaan tallentui ihmishahmo, jota siinä ei kuvaa zoomatessa kuitenkaan ole. Olen täysin skeptikko, mutta aika kylmäävältä kuvien katsominen silti tuntui.

Krakova on monien erilaisten lomien paikka. Jos haluaa pysytellä turistialueilla, näkemistä ja kokemista riittää. Se on luultavasti kaunein koskaan näkemäni kaupunki. Se on myös ristiriitainen paikka, sillä kauniiden ja vanhojen rakennusten välissä on näkyvissä paljon neuvostoaikaista karkeaa. Krakova on myös ruma kaupunki, jos osaa katsoa- ja minähän katsoin, suorastaan ahmin sitä kameran linssin kautta. Krakova on kiinnostavien kontrastien kaupunki.

Kävimme parina iltana kuuntelemassa livemusiikkia kaupungilla. Sitä ainakin kesäaikana riittää ja esimerkiksi livejazzia kannattaakin Krakovassa katsastella. Osa ottamistani kuvista on häpeämättömiä salakuvia, sillä rumien rakennusten lisäksi tunnen vetoa ihmisten kuvaamiseen enemmän kuin niiden kirkkojen sinänsä. Jos kuitenkin haluaa kuvata kirkkoja, niitä on uskonnollisessa Krakovassa varmaan liki pari sataa. Juttelin torin laidalla yhtenä päivänä erään tarjoilijan kanssa. Keskusaukiolla oli menossa vanhoillisuskovaisten ylistystilaisuus, jonka tarkoitus ei jäänyt kielitaidottomaltakaan epäselväksi. Kuvaavaa oli se, että vanhan maailmanjärjestyksen palauttamiseen tarkoitetun propagandatilaisuuden etujoukoissa yleisössä tanssi 80-luvun Michael Jacksoniksi pukeutunut mies punaisessa nahkapuvussaan. I rest my case.

Auschwitz ei ole turistikohde

Auschwitz, sekä Auschwitz I että Auschwitz II eli Birkenaun leiri tarvitsisivat omat postauksensa. Toisaalta ne ovat kokemus, jota kirjailijankaan puutteellisilla taidoilla ei voi välittää. Jokaisen pitäisi kokea ne itse, ehkä jopa useampaan kertaan. Me emme ehtineet edes käydä jokaikisessä näyttelyssä. Oudolla tavalla kaikista vaikein katsottava oli (kaasukammion valtavan itkureaktion ja huoneen, jossa oli tonnikaupalla hiuksia, lisäksi) vitriini, jossa oli tuhansittain emaliastioita. Leirille päätyneet ihmiset ajattelivat elävänsä siellä edes jotenkin normaalia elämää ja mm. laittavansa siellä ruokaa. Se vetää hiljaiseksi. Jotenkin lohdulliselta tuntui, kun tuntematon nainen huomasi Birkenaussa auki repeytyneen kantapääni ja tarjosi wc:ssä laastaria. Se kosketti, kun koko ihminen oli näkemänsä perusteella avohaavaa. Minä olin. En voi käsittää näkemääni vieläkään.

Auschwitziin ei voi mennä katsomaan turistikohdetta, sillä sellainen se ei ole. Se on avohaava, vihan muistomerkki ja ihmiskunnan velka. Lasten parakissa Birkenaussa tekee mieli huutaa ääneen, kun makuulavettien reunassa on lasten nimiä raaputettuna ja jollain etäisesti tunnistamallani kielellä teksti ”kuolema”.

Viimeisenä iltana joimme joenrannalla pullonsuusta ja katsoimme auringonlaskun. En ehkä ollut vielä valmis palaamaan kotiin, mutta enhän minä koskaan ole. Kun minusta jää palasia uuteen kaupunkiin, saan tilalle uusia ja erilaisia. En ehkä koskaan palaa Krakovaan, sillä maailmassa on liikaa paikkoja, joissa haluaisin käydä ja ilmastoahdistuksen vuoksi pitää harkita, minne kaikkialle on menossa. Mutta olen jättänyt osan itsestäni myös sinne. Matkapäiväkirjassani lukee viimeisenä, että ”olen tullut kokonaisemmaksi täällä”. Se on varmasti ihan yhtä totta kuin kaikki se, mikä vielä on kirjoittamatta.

Ihana loma ja kaupunki. Kaikki olisi ollut hyvin, jos meiltä ei olisi yritetty laskuttaa majatalon toimesta lisää rahaa seinästä, jota emme  hajoittaneet. Kun menimme lomalle, naureskelimme huoneen seinälle, sillä emme olleet todellakaan varanneet viiden tähden hotellia ja majatalon seinässä ammottikin miehen nyrkin kokoinen reikä. Sepäs ei meitä haitannut, eikä tuntunut haittaavan hotelliakaan, ennen kuin paluun jälkeisenä sunnuntaina laitoin hotellille booking.comin kautta palautteen, jossa monien hyvien asioiden lisäksi mainitsin, että viimeinen yö oli rauhaton äänekästä puhetta, äänekästä seksiä ja äänekästä ovien paukuttelua harrastaneiden naapureiden toimesta. Tämän jälkeen majapaikka ei tietenkään ottanut meihin yhteyttä, vaan yritti laskuttaa luottokortiltani silloin lisää rahaa. Kun se ei onnistunut, sain viestin ja kun kysäisin majatalolta, mistähän oli kyse, sain viestin, jossa meitä suoraan syytettiin vandalismista hotellihuoneessa….!
Tällä hetkellä pohdin, pitäisikö asiasta tehdä rikosilmoitus huijausyrityksestä. Viestit, jotka sain, olivat todella törkeitä. Ilmeisesti luottokorttia ei kuitenkaan saa veloitettua tuosta noin vain ja Booking.comilla, jossa asiat sujuivat ongelmatilanteessakin hyvin, oli tieto eiliseltä, että majatalo ei etene asiassa. Miten etenisikään, kun todistaa eivät voi ei-tapahtunutta (eli meidän osalta tapahtunutta seinän rikkomista) todeksi. Seurailen nyt kuitenkin tilitietoja jonkun päivän tiiviisti ja jos tilillä tapahtuu jotakin, riitautan asian ja teen rikosilmoituksen.
Tässä siis teille matkaa suunnitteleville ilmainen matkavinkkikin: jos huoneessa on jotakin, mikä ei toimi, on rikki tai jossa on ylipäätään mitään vikaa, ilmoita asiasta heti ja ota mielellään sisäänkirjautumishetkellä kuvakin. Jatkossa otan itse kuvat hotellihuoneesta sekä sisään- että uloskirjautumishetkellä kunnosta riippumatta. Edelleenkään en aio keskittyä viiden tähden hotelleihin, koska matkoilla minulle riittää paikka, jossa päänsä kallistaa.
Kerroin majatalolle mielipahastani ja siitä, kuinka asiattomasti olivat asian hoitaneet. Nyt kiinnostaakin se, onko se, mitä kertoivat minulle vai se, mitä kertoivat booking.comille tekevänsä, totta. Melkein toivon, että asiasta ei kuulu enää mitään, mutta voihan olla, että jokin mielipahastani kertoneista viesteistäni meni yhtä tunteisiin kuin alkuperäinen, täysin asiallinen palaute. Jos jaksaisi, olisi varmaan oikeutettu myös jonkinlaiseen korvaukseen, mutta en jaksaisi taistella tästä nyt enää yhtään.
Tänään palasin työhön ja jos tätä sekasotkua ei olisi ollut, se olisi ollut oikein mukavaakin. Nyt oli koko päivän jotenkin epämääräisen paha mieli eikä se ole hälvennyt vieläkään. Ihana matka, joten ehkä tämä jälkiharmitus jää lopulta ihanien muistojen varjoon.