Joskus tekstistä voi erehtyä eksyksiin. Siitä huolimatta, että opettaa sitä, lukee ja vähän kirjoittaakin.

Kipeä ja pitkään jatkunut stressitila ei tuota taidetta. Pitkään jatkunut stressitila, johon ei voi itse vaikuttaa, tuottaa vaikeuksia tuottaa tekstiä niin kuin se tuottaa vaikeuksia olla luova muillakin elämän osa-alueilla. Minun tekstini syntyy tilassa, jossa voin hengittää ja pikku hiljaa elämä alkaa antaa tilaa.
Teksti tulee takaisin niin, ettei sitä tajua edes kaivanneensa. Yhtäkkiä Facebook-päivitykset ovat täynnä runonkaltaista. Yhtäkkiä kännykkään alkaa ilmestyä muistiinpanoja. Yhtäkkiä alkaa tuntua, että on hereillä ja ettei tekosyitä ole. Yhtäkkiä alkaa tuntua, etten olekaan ontto vaan täynnä virtaavia mahdollisuuksia.
Ei ole elämä helppoa nytkään, vaikka päätin päästää irti negatiivisista asioista, joilla saatiin aikaan paljon vahinkoa. Vapauteen liittyy automaattisesti huolia selviytymisestä ja uuden reitin löytämisestä. Toipumista asian varsinaisessa merkityksessä. Onneksi saan tehdä sitä kotona, jossa on tähänkin asti ollut aina hyvä ja turvallinen olla. Onneksi saan tehdä sitä kirjoittaminen oppaanani, sillä ilman sitä en tietäisi, miten se tehdään.
Moni on varmaan tajunnutkin, että olin joutunut elämässäni tilanteeseen, jossa olin todella väsynyt. Uupunut, mutta en sillä tapaa sairastunut, en ollut masentunut. Mutta uupumukseen johtaa usein umpikuja, ja uupumukseen johdattavat usein sellaiset asiat, joiden korjaamiseksi ei tunne itse voivansa tehdä mitään. Näin kävi myös minulle. Uupuminen sai aikaan oireita fyysisessä olossa ja keho toipuu kokemastaan stressistä vain pikkuhiljaa.

En voi luvata kymmeniä kirjoja tulevaisuudessakaan. Tekstin kohtalosta päättävät muut, varmaan minua viisaammat, jos joskus tullaan siihen pisteeseen. Voin vain luvata, että en enää laske kirjaimia kädestäni pöydälle ja jätä niitä jäähtymään. Katsotaan, mitä tästä tulee. Katsotaan, mitä minusta. Taidan harrastaa kirjoittamista vähän aikaa. Päivisin etsin työtä.
On kello neljä yöllä, se on se aika jolloin olen aiemmin kirjoittanut. Hirveästi kuplii. Uusi vähän pelottaakin, mitä jos en osaa enää? Kaikki elämässä tullaan tarjoilemaan opetuksen muodossa, tämäkin kokemus tekee minusta jotakin. Että tulen sysimetsästä johonkin valoisaan paikkaan, en vielä, mutta näen jo.

Huomenna menen opettamaan. Nyt tuntuu, että tiedän, mitä on sanottava.